Ihmisten elämä on monin tavoin helpottunut vuosituhansien, -satojen ja -kymmenten myötä. Nykyisin ihmisten ei tarvitse periaatteessa edes poistua kotoaan, jos heillä vain on rahaa riittävästi, sillä aikalailla kaiken voi nykyisin tehdä tai saada verkosta. Internetin kautta voi työskennellä ja tienata, pitää yhteyttä perheeseen ja muihin läheisiin, tilata ruokaa kotiovelle ja viihdyttää itseään loputtomilla erilaisilla asioilla.

Hoida päivittäisasiasi helposti verkossa

Ruokakauppojen verkkokaupat kotiinkuljetuksineen ovat yleistyneet vasta viime vuosina, mutta monet muut arjen asiat ovat siirtyneet verkkoon jo aiemmin. Esimerkiksi kaikilla suosituimmilla pankeilla on ollut tarjolla kattavia verkkopankkipalveluita jo pidemmän aikaa. Ihmiset voivat hoitaa pankkiasioitaan aina rahatilanteen seuraamisesta uusien tilien avaamiseen ja luottojen ottamiseen helposti verkon välityksellä. Samoin muun muassa vakuutusasiat voi nykyisin pitkälti hoitaa Internetissä.

Loputtomasti viihdettä

Jos ennen vanhaan piti uutislehteä varten lähteä kauppaan tai muuta lukemista hakemaan kirjastosta, voi nykyisin uutiset lukea suoraan lehtien verkkosivuilta. Internet on myös pullollaan erilaisia verkkokirjastoja ja -kirjakauppoja, joista lukemista voi saada asianmukaista korvausta vastaan lainaksi tai omaksi elektroniseen käyttöön tarkoitettujen e-kirjojen muodossa. Yhtä lailla elokuvat ja sarjat löytyvät monien eri sivustojen kautta verkosta, eikä televisiolle tai videovuokraamoille ole enää välttämätöntä tarvetta.

Useilla nähtävyyksiä ja museokierroksia tarjoavilla yrityksillä on tänä päivänä omat verkkokauppansa nettisivuillaan. Netistä ennakkoon ostetut liput mahdollistavat usein jonon ohittamisen paikan päällä ja pääsyn suoraan kohteeseen. Jonojen vähentämiseksi verkkolippuja myydään usein hieman edullisemmin kuin mitä lippujen hinta paikan päältä ostettuna olisi. Myös erilaisiin tapahtumiin suuntaavat henkilöt voivat helposti tilata tapahtumaliput niitä myyvien lippupalveluiden kautta netistä kotiinsa. Toisaalta ne, jotka eivät niin välitä ihmismassoista tapahtuma-alueilla voivat todennäköisesti seurata tapahtumia omalta kotisohvaltaan verkossa usein esitettävien livelähetyksien kautta.

Nettikasinot ovat villiintyneet 2000-luvulla

Kasinotoiminta on ollut kannattavaa sen keksimisestä lähtien, mutta nykyaikana kasinotunnelmaan pääseminenkin on tehty asiakkaille vaivattomaksi. Nettikasinoiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti 2000-luvun aikana, eikä loppua näy. Erilaiset nettikasinot, kuten Wildz, tarjoavat asiakkailleen laajan valikoiman tuttuja ja uusia kasinopelejä suoraan kotoa käsin verkon kautta pelattaviksi. Viime vuosina ovat myös yleistyneet niin sanotut livekasinot, joissa kasinopelejä pääsee pelaamaan reaaliaikaisesti studiolla työskentelevän kasinohenkilön ohjaamana, kuin oikealla kasinolla konsanaan.